Otsikko on Hornan loistavasta Merkuriana-biisistä. Yksi hienoimmista black metal -kappaleista pitkään aikaan. Loistavan keikan vetivät myös Nosturissa, huomattavasti tiukemmalla soitolla kuin taannoisella Oulun keikalla. Tarkoituksenani ei nyt kuitenkaan ole kirjoittaa black metalista, vaikka aihe onkin lähellä sydäntä, vaan eräästä BM-johdannaisesta bändistä. Tämä orkesteri on tehnyt urallaan kaikkea primitiivisestä mustasta metallista nuotiofolkiin ja hämmentäviin konemusiikkikokeiluihin. Muiden ohella, jos saanen lisätä. Puhun tietenkin yhtyeestä nimeltä Ulver.
Tänään tuli ostettua satunnaismaisesti bändin uunituore levy War of the Roses (lisätietoja aihepiiristä voipi bongailla vaikka Wikipediasta), joka nyt toisella kuuntelukerralla luo melkoisen psykedeelisia fiiliksiä. Levy on Ulverin mittapuulla melkoisen suoraviivainen kokemus, kaikessa kokeilevuudessaan. Kyseessä on kuitenkin selkeästi bändilevy, joka yllättää orgaanisuudellaan ja hämmentävällä raskaudellaan, vaikka tästä onkin hevit kaukana. Kuulemani mukaan Ulver soitti albumin kokonaisuudessaan edellisellä Helsingin keikallaan. Tuolloin ajatus tuntui lähinnä erikoiselta, mut näin postuumisti sanottuna olisi ollut hienoa nähdä tuo keikka. Levy olisi toki pitänyt ensin ottaa haltuun.
Musiikki on muutenkin viimeaikoina jaksanut innostaa tavallista enemmän. Olen löytänyt käsittämättömän määrän todella hienoja (itselleni) uusia artisteja, kuten Eleanoora Rosenholm, Mirel Wagner ja IC Rex. Samoten vanhoilta tuttavuuksilta kuten Shiningilta (jonka keikka Nosturissa oli tosin hitusen puuduttava) on tullut loistavia levyjä. Täytyypä tähän vielä mainita tänään ostamani CMX:n 12" vinyylisinkku.
Mistähän mä oon taas repiny rahat tähän kaikkeen?
Ai niin, perjantaina tulee varmaan LA Noire postista. Eli hyvää viikonloppua minulle!
Liber 0707
Eli kuinka elämän kyseenalaiset totuudet puetaan sanoiksi, välilla paremmalla menestyksellä kuin useimmiten.
torstai, 19. toukokuuta 2011
perjantai, 6. toukokuuta 2011
No Death
Kotona vaivaa netittömyys, eikä toimistolta hirveästi ehdi ajatuksiaan purkamaan. Kummasti niitä taas kuitenkin riittäisi. Mut jos haluais pistää kaiken lyhyillä ranskalaisilla viivoilla, niin hommahan menis näin.
* Rush on paras
* Mirel Wagner on paras
* Eleanoora Rosenholm on parempi ku Rush ja Mirel Wagner yhteensä
* Sain rahaa ja velat maksettua, jee!
* Helsinki on ihan kiva paikka
* Kohta tilaan juttuja Varustelekasta
* Sit ostan uuden iPod telakka-aseman
* Ja ehkä jonku pelin
* Ens viikolla on Tragedyn ja Shiningin keikat
* ps. Mua myös vituttaa tietyt asiat, joihin en nyt viitsi edes paneutua tässä blogissa. Sanon vaan, että VOI VITTU.
Loppuu vielä mietittäväksi yhdyssana: marsipaanikädet.
* Rush on paras
* Mirel Wagner on paras
* Eleanoora Rosenholm on parempi ku Rush ja Mirel Wagner yhteensä
* Sain rahaa ja velat maksettua, jee!
* Helsinki on ihan kiva paikka
* Kohta tilaan juttuja Varustelekasta
* Sit ostan uuden iPod telakka-aseman
* Ja ehkä jonku pelin
* Ens viikolla on Tragedyn ja Shiningin keikat
* ps. Mua myös vituttaa tietyt asiat, joihin en nyt viitsi edes paneutua tässä blogissa. Sanon vaan, että VOI VITTU.
Loppuu vielä mietittäväksi yhdyssana: marsipaanikädet.
lauantai, 30. huhtikuuta 2011
Portnoy vs. Mangini
Noniin, tulihan sieltä lopulta se virallinen julkistus Dream Theaterin uudesta rumpalista. Minulla ei ollut kummoisempaa ennakkotietoa siitä, että kenet valittaisiin bändiin patteriston taakse, mutta kovasti tuntui "skene" nostavan juurikin Manginin ja Marco Minnemanin ykkösvaihtoehdoiksi. Kumpikin osui itselläni silmään noissa hyvin amerikkalaisissa koesoitto-episoodeissa, Manginin viedessä voiton myös omissa kirjoissani. Mustana hevosena mielenkiintoisin soittaja tuntui olevan Peter Wildoer, joka olisi varmasti sopinut joukkoon paremmin kuin hyvin.
On vaikea lähteä vertailemaan Mike Portnoyta ja Mike Manginia, kumpikin kun tuntuu ponnistavan hitusen erilaisista lähtökohdista soittajana. Uskoisin Manginin tuovan Dream Theateriin paljon uutta potkua ja ehkä nyt viimein pääsemme eroon bändin raivostuttavan huonoista taustalauluista. Sori vaan, mutta Petruccista ja Portnoysta ei ollut tällä saralla juuri mihinkään. Portnoyn kunniaksi voidaan kuitenkin mainita ihan pätevät livelaulut Six Degrees of Inner Turbulencen Score-versiolla. Ja vetäähän mies ihan pätevästi osuutensa myös Transatlanticin Whilrwindillä.
Dream Theateria on jo pitkään vaivannut tietty teennäinen rankkuus. On koitettu väkisin istuttaa biiseihin blastbeateja sun muita gang vocals -pätkiä. Ihme ettei örinää ole kuultu, vaikka lähellä tuotakin on vedetty. Bändi on kuitenkin parhaimmillaan Count of Tuscany -tyyppisissä eeppisissä vedoissa, jos nyt otetaan esimerkkiä uudemmasta tuotannosta. Learning to Liven kaltaista orgastisuutta nyt tuskin enää koskaan kuullaan, joten siihen suuntaan on turha edes verrata. Bändin nykytuotannossa on kuitenkin hetkensä ja helmensä, vaikka kokonaisuudet ovat epätasaisia. Amerikansiirappia on tarjolla liikaakin, tsekatkaa vaikka Best of Times -biisi, joka vaikka onkin henkilökohtainen tarina, niin silti. Kestämätöntä kuunneltavaa pahimmillaan.
Olin aikoinani melkoisen intohimoinen Dream Theater -fanipoika, joka tuli hommanneeksi kaikki sivutuotannot Liquid Tension Experimentistä Platypusiin ja Chroma Key'hin (joka on toki loistavaa yhä). Löytyypä tuolta hyllystä myös Jordan Rudessin soololevyä, joka on melkoista nieltävää isommissa annoksissa. Nykyisellään DT ei kuitenkaan ole jaksanut erityisemmin kiinnostaa. Tottakai kaikki julkaisut on tullu hommattua ja niistä jopa pidettyä, mut yleisesti bändi tuntuu vaipuneen ehtoovuosilleen, sinne rajalle että se ei tiedä onko se mieluummin teennäisen rankka vai teennäisen progressiivinen.
Ehkä Mangini toisi tähän jotain uutta. Se selviää joskus myöhemmin.
On vaikea lähteä vertailemaan Mike Portnoyta ja Mike Manginia, kumpikin kun tuntuu ponnistavan hitusen erilaisista lähtökohdista soittajana. Uskoisin Manginin tuovan Dream Theateriin paljon uutta potkua ja ehkä nyt viimein pääsemme eroon bändin raivostuttavan huonoista taustalauluista. Sori vaan, mutta Petruccista ja Portnoysta ei ollut tällä saralla juuri mihinkään. Portnoyn kunniaksi voidaan kuitenkin mainita ihan pätevät livelaulut Six Degrees of Inner Turbulencen Score-versiolla. Ja vetäähän mies ihan pätevästi osuutensa myös Transatlanticin Whilrwindillä.
Dream Theateria on jo pitkään vaivannut tietty teennäinen rankkuus. On koitettu väkisin istuttaa biiseihin blastbeateja sun muita gang vocals -pätkiä. Ihme ettei örinää ole kuultu, vaikka lähellä tuotakin on vedetty. Bändi on kuitenkin parhaimmillaan Count of Tuscany -tyyppisissä eeppisissä vedoissa, jos nyt otetaan esimerkkiä uudemmasta tuotannosta. Learning to Liven kaltaista orgastisuutta nyt tuskin enää koskaan kuullaan, joten siihen suuntaan on turha edes verrata. Bändin nykytuotannossa on kuitenkin hetkensä ja helmensä, vaikka kokonaisuudet ovat epätasaisia. Amerikansiirappia on tarjolla liikaakin, tsekatkaa vaikka Best of Times -biisi, joka vaikka onkin henkilökohtainen tarina, niin silti. Kestämätöntä kuunneltavaa pahimmillaan.
Olin aikoinani melkoisen intohimoinen Dream Theater -fanipoika, joka tuli hommanneeksi kaikki sivutuotannot Liquid Tension Experimentistä Platypusiin ja Chroma Key'hin (joka on toki loistavaa yhä). Löytyypä tuolta hyllystä myös Jordan Rudessin soololevyä, joka on melkoista nieltävää isommissa annoksissa. Nykyisellään DT ei kuitenkaan ole jaksanut erityisemmin kiinnostaa. Tottakai kaikki julkaisut on tullu hommattua ja niistä jopa pidettyä, mut yleisesti bändi tuntuu vaipuneen ehtoovuosilleen, sinne rajalle että se ei tiedä onko se mieluummin teennäisen rankka vai teennäisen progressiivinen.
Ehkä Mangini toisi tähän jotain uutta. Se selviää joskus myöhemmin.
keskiviikko, 27. huhtikuuta 2011
Summoning-haastattelu Miasma-lehdessä.
Mulla kun ei nyt oikein ole mitään muutakaan asiaa, niin tässäpä taas yksi tekemäni haastattelu ihmeteltäväksi. Kyseessä on Summoning-niminen orkesteri, joka on omalla tinkimättömällä tyylillään luonut Tolkien-aiheista tummemman puolen metalia jo pitkän aikaa. Pitkä on myös haastattelukin, koittakaa jaksaa lukea. En nyt muista mihin Miasman numeroon tämä tuli, mutta vuosi oli 2006.
SUMMONING – FANTASIAN VAPAAT KÄDET
Moni pitää J. R. R. Tolkienia fantasiakirjallisuuden kantaisänä. Toisille hobitit, örkit ja Nazgulit edustavat pahennuksen punaista vaatetta. Summoning on orkesteri, joka on omistanut musikaaliset näkemyksensä edellä mainitun brittiherran tuotoksille, välittämättä massojen mielipiteistä. Yllyin Miasman nimissä kyselemään omituisia yhtyeen tekijämiehiltä Sileniukselta ja Protectorilta aina uudesta Oath Bound –lätystä talven julmuuteen.
– Tänä vuonna talvi oli voimakkain moneen vuoteen, vaikka lämpötilat ovatkin pikkuhiljaa nousemassa. Tämä tietysti johtaa siihen, että Itävalta on jälleen tulvien ja tästä seuraavan kaaoksen armoilla. Pidän kaikesta huolimatta talvesta enemmän kuin kesästä. En suinkaan siksi, että olisin erityisen kova black metal –jätkä, vaan lähinnä koska hikoilen vähän turhankin helposti. Täten se on vain luonnollista, Silenius aloittaa.
– Samaa voin sanoa itsestäni. En nauti kesästä, sillä en yksinkertaisesti pidä kuumuudesta. Kaikki ihmiset ympärilläni valittavat aina kylmästä säästä, mutta minä voin varsin mukavasti pakkasessa. He luulevat varmasti minun olevan vain hemmetin viileä jätkä, vaikka se on täysi totuus, Protector naurahtaa.
Ympärivuotisena takki auki –ihmisenä en voi kuin olla yhtä mieltä. Näiden epämääräisten kuulumisien kautta löytyy jäisen hutera aasinsilta Summoningin uutuusalbumiin, Oath Boundiin. Levy on tunnelmaltaan kuin Keski-maan kylmimmän vuoren huippu, eivätkä säälin lämpimät aallot helli sen primitiivistä äänimaailmaa. Mitenkähän itse yhtye mahtaa nähdä levyn, erityisesti verrattuna kaksikon aiempaan materiaaliin.
– Mielestäni se on koskettimien ja melodioiden osalta samanlaista kuin aiemminkin, vain kitaroita on päivitetty. Ensinnäkin ne on miksattu paljon isommalle, verrattuna esimerkiksi Let Mortal Heroes Sing Your Fame –albumiin. Toisekseen kaikki kitarat on toteutettu arpeggio-tyyliin, Silenius selittää.
– Aloin suunnittelemaan kitarariffejä kappaleisiin sen jälkeen kun olimme ensin kasanneet niistä instrumentaali-pohjat. Kirjoitin aluksi säveliä kahden edellisen albumin tyyliin, mutta tajusin lopulta, että se todellisuudessa tylsistytti minua. Mietin, että tämä klassinen heavy metallissa paljon käytetty staccato-lähestymistapa on jo liian kliseinen standardi. Koetin siis hieman erilaisia lähestymistapoja, kuten niin sanotusti kelluvampaa soitantaa ja Sileniuksen jo mainitsemaa arpeggio-tyyliä. Minulla oli myös käytössäni paremmat PC-softat, joten sain kitarat soimaan paljon täyteläisemmin. Täten soittoani ei ollut tarpeen piilotella tavalliseen tapaan, vaan riffeistä tuli aikaisempaa dominoivampia ja äänekkäämpiä, jatkaa Protector.
Ei voi kieltää, etteikö näitä pienoisia päivityksiä huomaisi Oath Boundia hallitsevasta omalaatuisen mahtipontisesta äänivallista. Ilmeisesti kuitenkin tämän uutukaisen siittäminen ja synnyttäminen olivat monista syistä yllättävän vaikeita prosesseja.
– Oath Boundin muotoonsa saattaminen oli historiamme vaikein tehtävä, monista syistä. Edellisestä levystä alkoi olla jo viisi vuotta aikaa, mikä tarkoittaa monelle bändille totaaliseen unohdukseen joutumista. Toivon kuitenkin, ettei meitä ole täydellisesti vielä unohdettu. Suurin syy tähän hiljaisuuteen löytyy puhtaasti henkilökohtaiselta puolelta. Ensinnäkin minulla oli hyvin stressaava puolitoistavuotinen suhde naisen kanssa, joka ei koskaan tukenut minua musikaalisten töiden saralla. Hän suorastaan yritti sabotoida kaikkia minun projektejani. Toisekseen kärsin ideoiden puutteesta hyvin pitkään, eikä minulla ollut lainkaan inspiraatiota. Kolmanneksi isäni kuoli syöpään viime vuonna, mikä vei minua kohti syvempiä henkilökohtaisia ongelmia. Tämän lisäksi menetin työpaikkani ja jouduin etsimään itselleni uuden. Plus tietenkin kaikenlaista rasittavaa välineistöön liittyvää ongelmaa, mikään ei toimi silloin kun pitäisi. Jostain tämän kaiken kaaoksen seasta onnistuin kuitenkin jälleen löytämään intohimoni musiikkia kohtaan, avautuu Silenius elämästään.
– Omasta puolestani suurimmat vaikeudet johtuivat toisesta projektistani, nimeltään Die Verbannten Kinder Evas. Edellisellä levyllämme mukana ollut naislaulaja ei vain yksinkertaisesti pystynyt laulamaan uusia biisejämme. Löysin sitten uuden vokalistin, mutta muutaman hyvin lupaavan raidan jälkeen hänen henkinen tilansa niin sanotusti romahti, mikä sitten venytti levytysten kestoa kuukausi kuukauden perään. 18 kuukauden odotuksen jälkeen luovutin lopulta. Nämä kappaleet olivat vanhempia kuin uudet Summoningin biisit ja halusin saada ne julki ennen Oath Boundia, joka lopulta sitten näki päivänvalon ennen Die Verbannten Kinder Evasin levyä. Kaiken kaikkiaan tämä aiheutti puolentoista vuoden viiveen. Todellakin yksi vaikeimmista ajoista omassa elämässäni, Protector selittää.
Näiden asioiden valossa Oath Boundin kappalemateriaali saa osakseen uudenlaista synkeän mustaa kunnioitusta. Vaikeuksien kautta voittoon, kuten tavataan sanoa. Loppujen lopuksi Summoning kuitenkin kykeni luomaan yhden uransa kovimmista levyistä.
– Noiden vuosien aikana koin sen, että on lähes mahdotonta tehdä hyviä biisejä jos ajattelee vain sitä miten ihmiset tulevat vertailemaan niitä vanhaan materiaaliimme. Tämä johtuu vain siitä, ettei mieleni ollut vapaa uudelle inspiraatiolle vaan antauduin kopioimaan vanhaa itseäni. Onneksi tästä kaikesta selvittiin ehjinä ihmisinä. Lopulta ne parhaat kappaleet kuitenkin syntyvät silloin kun sitä vähiten odotat, summaa Silenius omaa rooliaan.
– Summoning tekee kappaleensa pääosin askel askeleelta, pienissä osissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun saamme aikaan hienon sävelen, inspiroidumme siitä lisää ja kehitämme sille jatkoa. Pikku hiljaa biisit saavat muotonsa ja kasvavat täysiin mittoihinsa. Joskus aluksi tylsinä pitämämme ideat muuttuvat lopulta hienoiksi, tai päinvastoin; keksimme hienon riffin, mikä ei kuitenkaan toimi kokonaisena kappaleena, Protector lisää.
Itseriittoisuus on hyvin tärkeää sekä Sileniukselle että Protectorille. Tästä kielii erityisesti miekkosten suhtautuminen musiikin äänittämisestä aina ulkopuolisten mielipiteisiin asiasta.
– Strongholdista asti olen nauhoittanut ja miksannut kaikki kappaleet itse, omassa studiossani. Tai no, sana ”studio” on tässä tapauksessa hieman väärä, koska kyseessä on vain pieni huone mistä löytyy PC, kaksi syntikkaa ja mikro. Näiden avulla pystyn luomaa kaiken haluamani. Arvostan sitä ylitse kaiken, että voimme nyt päättää itse oman soundimme, emmekä ole riippuvaisia ulkopuolisista miksaajista, jotka eivät tiedä kuinka käsitellä musiikkiamme. Minulle levyn äänimaailman luominen parhaimmalla mahdollisella tavalla on lähes yhtä tärkeä asia kuin itse biisi. Ne kuuluvat yhteen, joten meidän tapauksessamme äänen luominen ja sävelen luominen tapahtuvat yhtä aikaa. Tämä on mielestäni hyvä tapa saavuttaa miellyttävä lopputulos, pohtii Protector.
HYPNOOSIN TUOREUS
Summoningilla alkaa olla ikää jo kolmentoista vuoden verran. Kuitenkaan tänä aikana yhtyeen pelkistetyn hypnoottinen musiikki ei ole kokenut radikaaleja muutoksia. Tästä huolimatta Silenius ja Protector ovat onnistuneet pitämään musiikkinsa omalla tavallaan tuoreena. Mikähän mahtaa olla se taika tämän takana?
– Yksi pääsyistä miksi Summoning on pysynyt tuoreena 13 vuoden ajan on se fakta, että teemme musiikkia myös muille projekteille. Sileniuksella on oma militanttinen industrial-projektinsa Kreuzweg Ost ja minulla on minun klassisen musiikin inspiroima melankolinen yhtyeeni Die Verbannten Kinder Evas sekä synkän futuristinen Ice Age. Aina sen jälkeen kun olemme saaneet levyn valmiiksi, aloitan jonkin muista projekteistani ja luon musiikkia aivan erilaisella tavalla. Käytän erilaisia harmonioita, rytmejä ja soundeja jotta pääsen sisään taas uuteen tyyliin. Tämän jälkeen seuraa taas jokin muu projekti ennen kuin Summoningin äärelle voi taas palata. Näin se on minulle jälleen jotain uutta ja jännittävää, aivan kuin yhtye olisi syntynyt uudestaan, miettii Protector keinoja rutiinien välttämiseksi.
Näillä eväillä on hyvä välttää musikaalisten näkökulmien rajoittamista, mikä tarkoittaa myös sitä, ettei Summoningin vuosien varrella tutuksi tulleeseen ilmeeseen ole tarvinnut puuttua.
– Se on varma, ettemme koskaan tule käyttämään Summoningia hyväksemme toteuttaaksemme jotain hämäriä musikaalisia perversioita. Jos haluamme kuvata jotain tunteita musiikilla, mitkä eivät kuitenkaan sovi Summoningille niin toteutamme ne jonkin toisen projektin kautta. Omituisten vaikutteiden sekoittaminen Summoningiin loisi vain jotain pseudo-originellia, mikä olisi epäreilua kuuntelijoille. Eli toisin sanoen: jos levyn kannessa lukee Summoning niin se silloin tarkoittaa sen sisältävän tuttua ja turvallista tavaraa, eikä mitään muuta, Protector naurahtaa.
Itävaltalaiskaksikon puheista on helppo päätellä, että taiteellinen vapaus merkitsee heille paljon. Sileniuksella ja Protectorilla on vapaat kädet musikaalisten ambitioidensa toteuttamiseen, mikä mahdollistaa kokonaisuuden pysymisen rakkaana harrastuksena.
– Taiteellinen vapaus on meille perustavanlaatuinen vaatimus. Kymmenen vuoden työskentelemisen jälkeen tiedämme tasan tarkkaan miltä Summoningin tulisi kuulostaa ja miltä yhtyeen visuaalisen puolen tulee näyttää. Viime vuosina levy-yhtiömme Napalm Records on kasvanut isommaksi ja isommaksi, joten he ovat tämän saattelemana yrittäneet neuvoa meitä miten saisimme enemmän levyjä myydyksi. Onneksemme olemme aina pystyneet keskustelemaan heidän kanssaan asioista, eikä meidän ole tarvinnut taipua kompromisseihin. Jos näin olisi käynyt Summoning olisi kuollut jo monta vuotta sitten. Joten olen tästä heille hyvin kiitollinen, vaikka tiedän, että olemme oikeassa – kiitos vankan fanikantamme, kertoo Silenius.
– Onneksi en ole koskaan kärsinyt musikaalisen vapauden puutteesta. Musiikki on todellakin rakkain harrastuksemme, eikä suinkaan mikään leipätyö. Emme elä musiikista, vaan tavallisista päivätöistämme, joten meillä ei ole mitään tarvetta tavoitella kaupallista menestystä. Voisin toki luoda musiikkia jonkun toisen valvovan silmän alla, jopa jonkinlaista typerää MTV-tasoista tanssilattia-meininkiä, mutta silloin kyseessä olisi työ, eikä suinkaan nautinto. Ja koska minulla on jo työpaikka, ei tällaiselle ole tarvetta, Protector hymähtää.
TOLKIENIN MUSTAT VISIOT
Summoning on orkesteri, jonka sanoituksellinen konsepti on varmasti tuttu jokaiselle metallin alakenttiä vähänkään seuraaville. Todetaan nyt kuitenkin ummikoille lyhyesti, että lyriikoissaan tämä yhtye matkustaa syvälle Tolkienin luomaan Keski-maahan, etenkin sen pimeään puoleen, vaikka vieraillakin vesillä on silloin tällöin pyörähdetty. Oath Bound käsittelee jälleen tätä tuttua tematiikkaa.
– Oath Boundin sanoitukset seuraavat jälleen Silmarillion-kirjaa. Kappaleemme sisältävät tarinoita Noldoreista ja heidän matkastaan taisteluun Morgothia vastaan. Paneudumme erityisesti itse Morgothiin ja hänen ajatuksiinsa Keski-maan valloittamisesta, kun taas osa biiseistä pukee sanoiksi Beleriadin ja kuningas Thingolin valtakunnat. Uutukainen sisältää myös tuntemattomien kirjoittajien sotarunoja, jotka sopivat täydellisesti konseptiin. Mielestäni hienointa on kuitenkin Mordorin omalla mustalla kielellä laulettu kappale, jonka eräs ystävämme kirjoitti meille. Tämä onkin levyn ainoa kappale, joka suoranaisesti viitaa Taruun sormusten herrasta, Silenius summaa.
Tämä örkkien kielellä laulettu kappale, Mirdautas Vras, on todellakin yksi levyn huippuhetkistä. Tarina itse biisin takana on synkästä ilmapiiristään huolimatta hyvin valaiseva.
– Sain spontaanin idean, että olisi hienoa laulaa yksi biisi jollain Tolkienin kehittämistä kielistä. Meille luonnollista tietenkin oli valita Mordorin oma kieli, joka sopi tunnelmaltaan täydellisesti yhteen kirjoittamistamme kappaleista. Totta puhuakseni en kuitenkaan ole koskaan opetellut näitä kieliä erityisen syvällisesti, että olisin kyennyt kirjoittamaan sanoitukset itse. Pyysin sitten ystävältäni, joka ylläpitää internetin Summoning-foorumia (http://p087.ezboard.com/bsummoning -toim. huom.). Hän vastasi yrittävänsä, vaikka se olikin hyvin vaikeaa, sillä onhan tämä kieli keskeneräinen. Hän teki kuitenkin parhaansa ja kirjoitti lyriikat, jotka kertovat Morgothin tavoitteesta vallata koko Keski-maa, niin suvereenisti, että jopa itse Manwe kumartaisi hänen edessään. Mirdautas Vrasin englanninkielinen käännös olisi ”It is a good day to kill”. Tämä on levyn ainoa biisi, jolla ei ole lainkaan kitaroita, mikä heijastaa Lost Tales –minillä ollutta soundtrack-tunnelmaa, kertoilee Silenius kappaleen taustoista.
Summoning on todellakin herättänyt Tolkienin luomien seikkailujen pimeät puolet henkiin musiikissaan, mutta mistähän on mahtanut syntyä alkuperäinen innostus näihin raadollisiin aihepiireihin.
– Emme paneudu lyyrisesti pelkästään Tolkienin tarinoiden pimeisiin polkuihin, vaikka neljä ensimmäistä julkaisuamme näihin hyvin pitkälti keskittyivätkin. Näiden jälkeen kappalerakenteemme kasvoivat marssien ja hymnien suuntaan, joten olemme alkaneet ottamaan vaikutteita myös niin sanotulta ”sankareiden puolelta” luodaksemme konseptiin hivenen variaatioita. Toisekseen musiikkimme on kasvanut black metal –fonetiikasta avoimempaan suuntaan, joka yhdistelee paljon erilaisia inspiraation kohteita aina klassiseen tyyliin toteutetuista soundtrackeista marssimusiikkiin ja jopa industrial-vaikutteisiin, Silenius pohtii.
– En tiedä mistä melankolinen fiilis musiikkiimme sitten kuitenkaan lopulta syntyy. Emme koskaan ajattele miksi kuulostamme tältä, emmekä koskaan istu tietokoneen edessä miettimässä, että ”tästä kappaleesta täytyy tulla jyräävän voimakas kokemus”, itsestään se vain tulee, Protector lisää.
Taru sormusten herrasta tai muut Keski-maahan liittyvät tarinat eivät ole mitenkään outo tai syrjitty aihepiiri metallimusiikin keskuudessa. Ilmiselvinä alan fanaatikkoina Sileniuksella ja Protectorilla on varmasti omat mielipiteensä tähän lähes trendinomaiseen ilmiöön. Suurin kysymys tietysti kuuluukin, että voisivatko Tolkienin tarinat menettää merkityksensä jos niiden konsepteja käytettäisiin liiaksi?
– Ollakseni täysin rehellinen en usko, että maailmassa olisi liikaa bändejä, jotka ovat teemoiltaan suoraan linkitettyjä Tolkieniin. Oma lukunsa ovat bändit, jotka ovat valinneet nimensä Tolkienin luomusten mukaan, kuten esimerkiksi Gorgoroth, Isengard tai Burzum. Mitään muuta tekemistä näillä orkestereilla ei tämän maailman kanssa ole, vaikka muutama on aiheita kappaleissaan joskus sivunnutkin. Vain pari bändiä on laajemmalta omistautunut Tolkienille useamman vuoden ajan, kuten Blind Guardian. Näin yleisesti ajateltuna tämä fantasian genre vain sopii niin hienosti yhteen metallin kanssa, joten en voi nähdä sen johtavan minkäänlaiseen inflaatioon scenen sisällä. Ainoa asia mistä oikeastaan huolestun on se, että moni bändi nimeää kappaleitaan Tolkienin mukaan, mutta ei kuitenkaan osaa luoda sellaista musiikkia mikä tunnelmaltaan viittaisi Keski-maahan. Mielestäni Keski-maan kääntäminen säveliksi vaatii hymnien ja marssimusiikin tietynlaista sekoittamista, enkä usko että mikään muu bändi heijastaa tätä yhtä hyvin kuin me. Lopputulos onkin se, että koska emme löydä sellaista musiikkia mitä haluaisimme kuunnella, meidän täytyy tehdä sitä itse, kertoo Silenius näkemyksistään.
Joidenkin ihmisten mielestä metallimusiikilla ei ole mitään tekemistä Tolkienin kanssa ja, että hänen tarinansa tulisi nähdä aivan erilaisin silmin. Silenius tiedostaa ja kunnioittaa näitä mielipiteitä, vaikka ne eivät häntä kiinnostakaan.
– Miksi pitäisi? Jokainen on vapaa luomaan omat tulkintansa Tolkienin maailmasta, hän kiteyttää.
Kansitaiteilla on oma tärkeä osansa Summoningin kunnianosoituksella tätä maailmankuulua brittiherraa kohtaan. Oath Bound jatkaa orkesterin vanhoilta julkaisuilta tuttua maisemakuvaus-tyyliä, mutta mitähän kuva mahtaa tällä kertaa edustaa?
– Ensinnäkin pidämme vanhanaikaisista kansi-layouteista. Vihaamme näitä nykyaikaisia tietokonein luotuja moderneja ja trendikkäitä kansikyhäelmiä, joita niin monet uudet bändit harrastavat. Vihaamme myös tätä niin sanottua ”airbrush-fantasia-kansityyliä”. Olemme itse vanhanaikaisia ja nautimme vanhoista maisemakuvista, jotka pitävät sisällään tietynlaista kurinalaisuutta. Ne eivät mene liiallisiin yksityiskohtiin, vaan jättävät katsojalle varaa muodostaa omia mielikuviaan aiheesta. Tästä Oath Boundissakin on kysymys. Maailmassa on vain muutama bändi, jotka pystyvät pitämään kiinni tästä visuaalisesta estetiikasta, kuten Falkenbach, Doomsword, Candlemass tai jo edesmennyt Bathory, sanailee Silenius.
– Meille kansilehdet ovat hyvin tärkeitä, jopa tärkeämpiä kuin sanoitukset, jotka ovat varsinaisesti vain lainassa muilta, eivätkä näin ollen ole osa itse luomisprosessia. Haluamme esittää kappaleiden tunnelmat kuvin, joka onnistuu vain vanhanaikaisin öljymaalauksin, komppaa Protector.
KAUPALLISUUDEN DEMONIT
Näinä hektisinä muutoksen aikoina on tärkeää, että jotkin asiat pysyvät samoina vuodesta toiseen. Summoning on matkansa varrella kokenut vaihdoksen black metal –elementeistä nykyiseen fantasiapainotteiseen ilmaisuun. Muuten orkesteri on pysynyt varsin uskollisena tyylilleen, mikä onkin fanikannan mielestä hyvin kiitettävä seikka.
– Ensinnäkin kyse on vain sellaisen musiikin luomisesta mistä itsekin nauttii suunnattomasti, joten minulle on täysin merkityksetöntä jos joku väittää meitä kaavoihimme kangistuneiksi. Olemme saaneet näitä syytöksiä osaksemme paljon vuosien varrella, erityisesti lehdistön taholta. Voihan asian ajatella niinkin, että olisimme medialle mielenkiintoisempi kohde jos tekisimme jokaisella levyllä jotain uutta sen saman vanhan toistamisen sijaan. Emme kuitenkaan tavoittele mitään tällaista. Toisella puolella aitaa näen paljon bändejä, jotka haluavat kehittyä eteenpäin mutta saavuttavat vain tuloksia joita kukaan ei ymmärrä. Tietysti haluaisin, että ihmiset pitäisivät musiikistamme, mutta jos eivät, niin se on heidän tappionsa. Ainakin me olemme rehellisiä itsellemme, Silenius kertoo.
– Kuten aiemminkin jo mainitsin meidän toiset projektimme ovat pääsyy tähän. Jos meillä ei olisi mahdollisuuksia ilmaista itseämme ja muita puoliamme toisten bändien kautta olisimme varmasti tuoneet nuo elementit esille Summoningissa, josta olisi näin tullut idioottimainen crossover-sekoilu, lisää Protector
Summoningia pidetään tietyillä tasoilla black metal –orkesterina, johtuen osittain yhtyeen menneisyydestä tällä taiteen saralla. Toisekseen tätä luokittelua on käytetty myös levymainostuksen yhteydessä. Silenius kuitenkin sanoutuu irti tästä genrestä ja ajattelutavasta.
– Aloitimme black metal –bändinä ja noihin aikoihin halusin Summoningin edustavan kaikkea tätä satanismeineen ja negatiivisine ulkokuorineen. Vuosien saatossa olen kuitenkin kasvanut ulos tuosta ajatusmaailmasta, vaikka rakastankin yhä tuota musiikkia. En kuitenkaan välitä hittojakaan sen ympärillä pyörivästä imagosta.
– Emme todellakaan ole enää black metal –bändi, liian paljon koskettimia ja rumpukoneita. Olemme kuitenkin mielestäni musikaalisesti lähempänä black metallia kuin mitään muuta genreä. Musiikin pääelementit pitävät yllä yhteyttä BM:iin, erityisesti Sileniuksen tyyli laulaa ja korkeammalta kirskuvat kitarat. Oath boundilla tämä tulee entistä paremmin esille, sillä kielisoittimista on tullut aiempaa dominoivampia, kertoo Protector.
Ei käy kieltäminen Summoningin musiikista löytyvää black metal –tunnelmaa, vaikka se pitääkin sisällään kosketinmelodioiden kirosanomaa. Ehkäpä kyse on todellakin instrumenttien käyttötavoista, kuin itse varsinaisista soittimista.
– Minusta on hämmästyttävää kuinka moni black metal –ihminen oikeastaan pitää meidän meiningistämme. Normaalisti nämä heput tahtovat kuunnella vain tätä rankempaa osastoa Dark Thronen tai Gorgorothin tyyliin ja joiden mielestä syntikat ovat suoraan verrannollisia homoseksuaalisuuteen. Noh, meidän musiikissamme on varmaan sitten jotain epähomoa, tai jotain muuta oleellista, että vähän kovemmatkin jannut pystyvät sitä kuuntelemaan. Ehkä se jotenkin liittyy myös siihen, että toimin aikoinani Abigorin laulajana, millä taas oli vahvat suhteet Absurdiin. Se on varmaan yksi niistä syistä miksi me olemme aitoja ja hyväksyttyjä tyttömäisten homojen sijaan, Silenius naureskelee.
Metallimusiikki on näinä päivinä kasvanut massiiviseksi trendi- ja mediasirkukseksi, ainakin melkein. Kauhusta ja hirviöistä on tullut Euroviisukelpoista kaikenikäisten viihdettä, jolle voi hyväntahtoisesti naurahdella, sillä eihän se ole oikeaa – saati uskottavaa. Sileniusta ei tämä metallin kaupallistuminen kosketa erityisemmin, vaikka hän alan työntekijä onkin.
– Teen hommia levykaupassa, joten tiedän luonnollisesti kaikki uudet bändit nimiltä ja levynkansilta, genrestä riippumatta. Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan ole aiheesta muuten lainkaan kiinnostunut, joten en osaa sanoa yhtään metallin uusista trendeistä tai sen yleisestä kehityssuunnasta.
– En kuitenkaan pidä tätä kaupallistumista mitenkään erityisen huonona asiana, kunhan bändi itse vain uskoo siihen mitä se tekee. Tai he eivät tee itsestään tyhjäpäisiä klovneja muilla tavoin. Muutenkin ajatus kaupallistumisesta on hankala, sillä se pitää sisällään niin paljon erilaisia näkökantoja. Jos vertaan Summoningia johonkin toiseen metallibändiin joka ei koskaan keikkaile, niin heihin verrattuna me olemme varmaan hyvinkin kaupallisia. Toisaalta myyntilukumme ovat huomattavan alhaisia verrattuina sellaisiin yhtyeisiin, jotka keikkailevat jatkuvasti. Toinen pointti on myös se, että käytämme musiikissamme hyvin paljon erilaisia melodioita. Tämä varmasti tarkoittaa kaupallistumista monen niin sanotun rankemman metallistin mieleen. Monet kappaleistamme ovat kuitenkin lähes kymmenen minuuttisia järkäleitä, mikä on täysin epäkaupallista musiikkiteollisuuden sääntökirjojen mukaan, Silenius pohtii.
– Minusta kaupallisuutta voi ajatella kahdesta suunnasta. Markkinoinnin puolelta – mikä yksinkertaisesti tarkoittaa myyntilukuja, ja ideologiselta puolelta – joka sitten on sitä kuinka paljon musiikkia muokataan valtavirran tarpeita vastaamaan. Ideologiselta puolelta katseltuna en näe Summoningia lainkaan kaupallisena yhtyeenä, koska me emme ole koskaan välittäneet valtavirran yleisestä mielipiteestä. Jos haluaisimme miellyttää tätä valtavaa virtaa käyttäisimme jälleen esimerkiksi oikeita rumpuja, tekisimme paljon keikkoja ympäri maailman ja korvaisimme syntikat ”oikeilla instrumenteilla” tai orkesterilla. Nämä asiat veisivät Summoningilta sielun ja identiteetin mennessään, Protector pohtii.
Entäpä sitten tämä pahuuden katoaminen metallista? Pikkuhiljaa jopa kirkon kaltaiset laitokset ovat alkaneet kommentoimaan, että ehkäpä se heavy metalli ei olekaan Saatanan yli-infernaalinen ja tuomiontäytteinen työkalu. Protector ja Silenius tuntuvat kuitenkin olevan varsin välinpitämättömiä tämänkin asian suhteen.
– En ole koskaan ajatellut, että metalli olisi mitenkään pahaa tai ilkeää, saati erityisen infernaalista. Se on vain puhdasta viihdettä suurille massoille. Verrataanpa nyt vaikka Mardukia, jota monet black metal –fanipojat pitävät erityisen pahana orkesterina, power noise –keikkaan, joka koostuisi bändeistä kuten Genocide Organ tai Rasthof Dachau. Tuolla näkisit miten Marduk on vain hauskaa bailumusiikkia lastentarhoille, Silenius tylyttää.
– Minusta puhe metallin pahuudesta alkaa olla suoraan sanottuna tylsä. Tuskin kukaan ottaa enää yhtään wannabe-pahista tosissaan. He kaikki ovat olevinaan niin pahoja, mutta lopulta vain päätyvät kännissä johonkin metallibaariin pitämään hauskaa ja nauttimaan olostaan, tuhahtaa Protector.
PIENEN RISKIN BÄNDI
Tätä haastattelua kirjoittaessani ämyreistäni pauhaa klassinen Dol Guldur –albumi, tarkemmin sanottuna sen henkilökohtainen huippuhetki Khazad Dúm. Nämä ovat säveliä, joiden luokse tämä toimittaja palaa takaisin aika ajoin kyllästymättä. Mutta mikähän mahtaa olla itse orkesterin laita; maistuuko vanha suola vielä tuoreen makoisalta vai kenties eltaantuneen homeiselta. Entä mitenkähän miekkoset mahtavat suhtautua siihen, että nykypäivänä vielä moni haluaisi nähdä Summoningin luovan nämä teokset uudelleen.
– Meille olisi mahdotonta luoda musiikkia mikä kuulostaisi täysin Dol Guldurilta tai Strongholdilta. Tuon vähän sama kun kysyisit Slayeriä tekemään Reign in Bloodin uudestaan tai Metallicalta uutta Master of Puppetsia. Ei itseään voi tai tarvitse kopioida, vaikka pysyykin vanhan konseptin sisällä, Silenius heittää.
– Vanhat levymme kuulostavat yhä vieläkin hyviltä, mutta minulla ei ole mitään kiinnostusta työskennellä samalla tavalla kuin noihin aikoihin. Lopputuloksista kuulee rahan ja laitteiston puutteen, koska saimme studiolta vain kolme päivää nauhoittamiseen ja miksaamiseen. Täten levyjen soundeja ei oikein voinut kontrolloida ja kaikki oli pitkälti sattumanvaraisten arvailujen varassa. Mielestäni vanhojen levyjemme kokonaisuudet ovat liian epätarkkoja. Toki ymmärrän niitä ihmisiä, jotka pitävät enemmän näistä epätarkoista tunnelmista, jotka olivat sen aikaisen kaaoksen tuottamia. Jotkin ihmiset arvostavat tällaista spontaanimpaa biisintekoprosessia, mutta me emme halua palata tuohon aikaan enää koskaan. Se olisi vähän kuin yrittäisi palata takaisin vauvan tasolle, vaikka osaakin kävellä jo ihan hyvin. Se olisi yksinkertaisesti vain typerää, sanoo Protector.
Jotenkin tuntuu, että Silenius ja Protector keskittyvät puheissaan lähinnä menneen negatiivisiin puoliin. Kait matkan varrelle on jotain positiivistakin mahtunut?
– Tokihan siellä on paljon hyvääkin. Erityisesti pidän Minas Morgulista, sillä se on tyylimme kivijalka. Rakastan myös Let Mortal Heroes Sing Your Fame –albumia sen mahtavan soundtrack-ilmapiirin ansioista. Tiedän kuitenkin, että fanimme pitävät eniten juuri Dol Guldurista ja Stronholdista, mitä arvostan. En kuitenkaan muista mitään erityisen hienoja hetkiä bändimme historiasta. Kuvittelen sen johtuvan siitä ettemme ole koskaan soittaneet livenä tai olleet juuri kosketuksissa kuulijakuntaamme. Tavallaan voisin sanoa, että Summoning on ollut minulle vain työtä, ei sen enempää eikä yhtään sen vähempää. On kuitenkin totta, että tavallaan nämä huonot hetket ovat jääneet päällimmäisenä mieleen. Pahinta on varmasti ollut tämä pitkä tauko mikä edelsi Oath Boundia. Toisekseen minun on nykyään hyvin vaikea rentoutua musiikintekoon samoin kuin aloittaessamme, sillä stressaannun siitä mitä ihmiset tulevat ajattelemaan levystä. Mitä enemmän levyjä artistilla on pohjalla, sen kovemmat odotukset faneilla on, kertoo Silenius.
– Hetkinen, muistan sittenkin yhden todella hienon hetken matkamme varrelta. Todellinen suosikkini! Tämä tapahtui silloin kun potkimme rumpalimme Trifixionin pois bändistä. Se likainen persereikä, tämä paskiainen, hän jatkaa naurahtaen.
– Tiedän, että tämä vastaus on tylsä, mutta minulle uusin levy on aina se uran hienoin hetki. Jos joskus julkaisisin jotain mitä en pitäisi edeltäjäänsä parempana niin en voisi kuin kysellä itseltäni miksen antanut soundin kulkea tietyllä tavalla eteenpäin. Uusin albumi on kuitenkin kuvaelma minun tämänhetkisestä musiikkimaustani, joten senkin vuoksi siitä muodostuu suosikkihetkeni, kertoo Protector.
Trifixion-pseudonyymin takaa löytynyt rumpalin onkin ollut ainoa ns. ylimääräinen jäsen Summoningin historiassa. Nykypäivänä lehdet täyttyvät artistien lausunnoista koskien bändin jäsenten välisiä riitoja ja tappeluita. Silenius ja Protector kuitenkin vaikuttavat tulevan erittäin hyvin keskenään toimeen.
– Tärkeintä bändin sisäisissä suhteissa on mielestäni se, että kommunikaatio on kunnossa. Me keskustelemme keskenämme usein, muttemme kuitenkaan käy toistemme hermoille. Meidän suhteemme on ollut helppo myös siksi, ettei musiikin perusytimeen ole tullut muutoksia. Näin ollen meidän ei ole koskaan tarvinnut keskustella siitä, että miltä hyvä Summoning-kappale kuulostaa. Niin helppoa se on, Silenius heittää.
– En voi kuin täysin kompata Sileniusta. Emme vain käy toistemme hermoille, osaksi myös siksi, ettemme keikkaile. Emme koskaan voisi edes harkita kolmannen jäsenen ottamista takaisin bändiin. Se tietäisi vain lisää turhia kompromisseja, mikä tietäisi vain huonompia ja hitaammin syntyviä lopputuloksia, kieltää Protector mahdollisuuden kysymättäkin.
Summoning on päättänyt tulevaisuudessakin jatkaa Napalm Recordsin leivissä, mikä tietää herkkua myös meille, sillä Summoningia on täten luvassa vielä muutaman albumin verran. Tämän täytyy myös tarkoittaa sitä, että yhtye on ollut varsin tyytyväinen levy-yhtiönsä toimintaan.
– Se on kaikki aiemminkin mainostamani taiteellisen vapauden ansiota. Toki jokaisen nauhoitussession jälkeen Napalmin tyypit valittavat niistä ja näistä, yleensä soundeista. Kuuntelemme toki mitä heillä on sanottavanaan, mutta muutamme jotain vain jos olemme asiasta yhtä mieltä. Joskus he huomaavat sellaisia asioita joihin emme ole itse kiinnittäneet sen kummempaa huomiota. Tämä pätee niin musiikkiin kuin levynkansiin. Emme ole erityisen suuri riski Napalmille, koska toimimme pienillä budjeteilla emmekä tuhlaa kuukausikaupalla kallista studioaikaa. Toimimme omissa pienissä puitteissamme, eikä meillä silti ole vaikeuksia toteuttaa omia ideoitamme, Protector pohtii.
Näin alkaa matkamme Sileniuksen ja Protectorin pään sisälle päättymään. Yhtä sun toista on opittu, vaikka paljon jäi varmasti sanomattakin. Niihin asioihin on hyvä palata taas seuraavan albumin yhteydessä, jonka valmistumiseen ei toivottavasti mene yhtä kauan. Jonkinlaista herkkua on nälkäisille massoille tarjolla jo ensi vuonna.
– Seuraavaksi julkaisemme mini CD:n, joka tulee sisältämään Oath Boundilta pois jääneen kappaleen, yhden tai kaksi täysin uutta kappaletta sekä uusia versioita vanhemmista veisuista. Kaikkea ei kuitenkaan ole suunniteltu vielä ihan pilkulleen. Ensin aion kuitenkin saada julki pitkään viivästyneen Die Verbannten Kinder Evas –albumin, johon viimein löysin laulajaksi erään kreikkalaisen naisen. Hän kävi täällä Wienissä nauhoituksissa juuri viikko sitten. Olen myös aloittanut uusien Ice Age –kappaleiden työstämisen jonka jälkeen on jälleen Summoningin vuoro!, Protector lopettaa.
Summoning – Oath Bound – Biisi biisiltä.
Taistelupari Silenius-Protectorin lyhyet näkemykset Oath Bound –albumin kappalemateriaalista.
1. Bauglir
Protector:
Alun perin ei ollut selvää, että tästä tulisi intro. Silenius soitti hieman torvia koskettimilla ja minä lisäsin siihen päälle huilun. Sitten kuitenkin vaihdoimme osia niin, että huilut lähtivät käyntiin ennen torvia. Kun tämä biisin osanen lopulta valmistui, ajattelimme ettei siihen sopisi lisätä toista osaa ollenkaan. Täten tästä sitten tuli intro.
2. Across the Streaming Tide
Protector:
Tästä kappaleesta on kasvanut suosikkini. Olen erittäin tyytyväinen tämän biisin kitaroihin ja yleiseen vallitsevaan fantasia-tunnelmaan. Tämä oli viimeinen biisi, jonka teimme tätä levyä varten. Silenius ei itse asiassa ollut varma tämän kappaleen hyvyydestä. Työstimme sitä silti eteenpäin, kunnes olimme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen.
3. Mirdautas Vras
Protector:
Tämä biisi on laulettu Mordorin kielellä. Ystävämme käänsi sanoitukset ja Silenius lauloi ne. Emme käyttäneen tähän kappaleeseen lainkaan kitaroita, lähinnä koska käytimme niin paljon sampleja varsinaisesta Taru sormusten herrasta –elokuvasta. Kitarat olisivat vain pilanneet kappaleen rujon tunnelman. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tästä kappaleesta olisi tulossa hitti Summoning fanien keskuudessa. Omiin suosikkeihini se ei kuitenkaan kuulu.
4. Might and Glory
Protector:
Tähän kappaleeseen lauloimme itse kuoro-osuudet. Se alkaa pelkillä kitaroilla, mikä on ideana Summoningille jotain tuoretta. Normaalistihan meidän biisimme alkavat rummuilla tai koskettimilla, kitaroiden seuratessa vasta kaukana perässä. Pidän kuitenkin uudesta kitarasoundista niin paljon, että halusin sen saavan lisää fokusta levyn kokonaistunnelmasta. Näin ollen kitarat saivat huomattavasti lisää tilaa toimia soolona.
5. Beleriand
Silenius:
Tässä on tietynlaista irlantilaisvaikutteista tunnelmaa ja melodiaa. Mielestäni hieno ja erittäin eeppinen hymni, joka kuvastaa hienosti Tolkienin luomia maisemakuvauksia, yksi henkilökohtaisista suosikeistani.
6. Northward
Silenius:
Tästä rakentui puolestaan sotahymni. Käytimme tuntemattoman tekijän lyyristä sotarunoutta joka heijastaa sotilaiden marssia kohti taistelua ja ajatuksiaan siitä, tulevatko he näkemään huomista. – Paljon traagisia melodioita.
7. Menegroth
Protector:
Oath Boundille ensimmäisenä luotu kappale. Voit kuulla arabialaisia rumpuja, jotka minä soitin omin sormin. Ensimmäistä kertaa sitten Minas Morgulin käytimme oikeita instrumentteja ja mielestäni se sopii hyvin tavallisten Summoning-rytmien sekaan.
8. Land of the Dead
Protector:
Jälleen kerran lauloimme kuoro-osuudet itse. Land of the Deadista on olemassa myös lyhyempi miksaus. Normaalipituushan on 12:45 minuuttia lyhennetyn ollessa vain reilut neljä. Teimme tämän puhtaasti kokoelmakäyttöä varten.
SUMMONING – FANTASIAN VAPAAT KÄDET
Moni pitää J. R. R. Tolkienia fantasiakirjallisuuden kantaisänä. Toisille hobitit, örkit ja Nazgulit edustavat pahennuksen punaista vaatetta. Summoning on orkesteri, joka on omistanut musikaaliset näkemyksensä edellä mainitun brittiherran tuotoksille, välittämättä massojen mielipiteistä. Yllyin Miasman nimissä kyselemään omituisia yhtyeen tekijämiehiltä Sileniukselta ja Protectorilta aina uudesta Oath Bound –lätystä talven julmuuteen.
– Tänä vuonna talvi oli voimakkain moneen vuoteen, vaikka lämpötilat ovatkin pikkuhiljaa nousemassa. Tämä tietysti johtaa siihen, että Itävalta on jälleen tulvien ja tästä seuraavan kaaoksen armoilla. Pidän kaikesta huolimatta talvesta enemmän kuin kesästä. En suinkaan siksi, että olisin erityisen kova black metal –jätkä, vaan lähinnä koska hikoilen vähän turhankin helposti. Täten se on vain luonnollista, Silenius aloittaa.
– Samaa voin sanoa itsestäni. En nauti kesästä, sillä en yksinkertaisesti pidä kuumuudesta. Kaikki ihmiset ympärilläni valittavat aina kylmästä säästä, mutta minä voin varsin mukavasti pakkasessa. He luulevat varmasti minun olevan vain hemmetin viileä jätkä, vaikka se on täysi totuus, Protector naurahtaa.
Ympärivuotisena takki auki –ihmisenä en voi kuin olla yhtä mieltä. Näiden epämääräisten kuulumisien kautta löytyy jäisen hutera aasinsilta Summoningin uutuusalbumiin, Oath Boundiin. Levy on tunnelmaltaan kuin Keski-maan kylmimmän vuoren huippu, eivätkä säälin lämpimät aallot helli sen primitiivistä äänimaailmaa. Mitenkähän itse yhtye mahtaa nähdä levyn, erityisesti verrattuna kaksikon aiempaan materiaaliin.
– Mielestäni se on koskettimien ja melodioiden osalta samanlaista kuin aiemminkin, vain kitaroita on päivitetty. Ensinnäkin ne on miksattu paljon isommalle, verrattuna esimerkiksi Let Mortal Heroes Sing Your Fame –albumiin. Toisekseen kaikki kitarat on toteutettu arpeggio-tyyliin, Silenius selittää.
– Aloin suunnittelemaan kitarariffejä kappaleisiin sen jälkeen kun olimme ensin kasanneet niistä instrumentaali-pohjat. Kirjoitin aluksi säveliä kahden edellisen albumin tyyliin, mutta tajusin lopulta, että se todellisuudessa tylsistytti minua. Mietin, että tämä klassinen heavy metallissa paljon käytetty staccato-lähestymistapa on jo liian kliseinen standardi. Koetin siis hieman erilaisia lähestymistapoja, kuten niin sanotusti kelluvampaa soitantaa ja Sileniuksen jo mainitsemaa arpeggio-tyyliä. Minulla oli myös käytössäni paremmat PC-softat, joten sain kitarat soimaan paljon täyteläisemmin. Täten soittoani ei ollut tarpeen piilotella tavalliseen tapaan, vaan riffeistä tuli aikaisempaa dominoivampia ja äänekkäämpiä, jatkaa Protector.
Ei voi kieltää, etteikö näitä pienoisia päivityksiä huomaisi Oath Boundia hallitsevasta omalaatuisen mahtipontisesta äänivallista. Ilmeisesti kuitenkin tämän uutukaisen siittäminen ja synnyttäminen olivat monista syistä yllättävän vaikeita prosesseja.
– Oath Boundin muotoonsa saattaminen oli historiamme vaikein tehtävä, monista syistä. Edellisestä levystä alkoi olla jo viisi vuotta aikaa, mikä tarkoittaa monelle bändille totaaliseen unohdukseen joutumista. Toivon kuitenkin, ettei meitä ole täydellisesti vielä unohdettu. Suurin syy tähän hiljaisuuteen löytyy puhtaasti henkilökohtaiselta puolelta. Ensinnäkin minulla oli hyvin stressaava puolitoistavuotinen suhde naisen kanssa, joka ei koskaan tukenut minua musikaalisten töiden saralla. Hän suorastaan yritti sabotoida kaikkia minun projektejani. Toisekseen kärsin ideoiden puutteesta hyvin pitkään, eikä minulla ollut lainkaan inspiraatiota. Kolmanneksi isäni kuoli syöpään viime vuonna, mikä vei minua kohti syvempiä henkilökohtaisia ongelmia. Tämän lisäksi menetin työpaikkani ja jouduin etsimään itselleni uuden. Plus tietenkin kaikenlaista rasittavaa välineistöön liittyvää ongelmaa, mikään ei toimi silloin kun pitäisi. Jostain tämän kaiken kaaoksen seasta onnistuin kuitenkin jälleen löytämään intohimoni musiikkia kohtaan, avautuu Silenius elämästään.
– Omasta puolestani suurimmat vaikeudet johtuivat toisesta projektistani, nimeltään Die Verbannten Kinder Evas. Edellisellä levyllämme mukana ollut naislaulaja ei vain yksinkertaisesti pystynyt laulamaan uusia biisejämme. Löysin sitten uuden vokalistin, mutta muutaman hyvin lupaavan raidan jälkeen hänen henkinen tilansa niin sanotusti romahti, mikä sitten venytti levytysten kestoa kuukausi kuukauden perään. 18 kuukauden odotuksen jälkeen luovutin lopulta. Nämä kappaleet olivat vanhempia kuin uudet Summoningin biisit ja halusin saada ne julki ennen Oath Boundia, joka lopulta sitten näki päivänvalon ennen Die Verbannten Kinder Evasin levyä. Kaiken kaikkiaan tämä aiheutti puolentoista vuoden viiveen. Todellakin yksi vaikeimmista ajoista omassa elämässäni, Protector selittää.
Näiden asioiden valossa Oath Boundin kappalemateriaali saa osakseen uudenlaista synkeän mustaa kunnioitusta. Vaikeuksien kautta voittoon, kuten tavataan sanoa. Loppujen lopuksi Summoning kuitenkin kykeni luomaan yhden uransa kovimmista levyistä.
– Noiden vuosien aikana koin sen, että on lähes mahdotonta tehdä hyviä biisejä jos ajattelee vain sitä miten ihmiset tulevat vertailemaan niitä vanhaan materiaaliimme. Tämä johtuu vain siitä, ettei mieleni ollut vapaa uudelle inspiraatiolle vaan antauduin kopioimaan vanhaa itseäni. Onneksi tästä kaikesta selvittiin ehjinä ihmisinä. Lopulta ne parhaat kappaleet kuitenkin syntyvät silloin kun sitä vähiten odotat, summaa Silenius omaa rooliaan.
– Summoning tekee kappaleensa pääosin askel askeleelta, pienissä osissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun saamme aikaan hienon sävelen, inspiroidumme siitä lisää ja kehitämme sille jatkoa. Pikku hiljaa biisit saavat muotonsa ja kasvavat täysiin mittoihinsa. Joskus aluksi tylsinä pitämämme ideat muuttuvat lopulta hienoiksi, tai päinvastoin; keksimme hienon riffin, mikä ei kuitenkaan toimi kokonaisena kappaleena, Protector lisää.
Itseriittoisuus on hyvin tärkeää sekä Sileniukselle että Protectorille. Tästä kielii erityisesti miekkosten suhtautuminen musiikin äänittämisestä aina ulkopuolisten mielipiteisiin asiasta.
– Strongholdista asti olen nauhoittanut ja miksannut kaikki kappaleet itse, omassa studiossani. Tai no, sana ”studio” on tässä tapauksessa hieman väärä, koska kyseessä on vain pieni huone mistä löytyy PC, kaksi syntikkaa ja mikro. Näiden avulla pystyn luomaa kaiken haluamani. Arvostan sitä ylitse kaiken, että voimme nyt päättää itse oman soundimme, emmekä ole riippuvaisia ulkopuolisista miksaajista, jotka eivät tiedä kuinka käsitellä musiikkiamme. Minulle levyn äänimaailman luominen parhaimmalla mahdollisella tavalla on lähes yhtä tärkeä asia kuin itse biisi. Ne kuuluvat yhteen, joten meidän tapauksessamme äänen luominen ja sävelen luominen tapahtuvat yhtä aikaa. Tämä on mielestäni hyvä tapa saavuttaa miellyttävä lopputulos, pohtii Protector.
HYPNOOSIN TUOREUS
Summoningilla alkaa olla ikää jo kolmentoista vuoden verran. Kuitenkaan tänä aikana yhtyeen pelkistetyn hypnoottinen musiikki ei ole kokenut radikaaleja muutoksia. Tästä huolimatta Silenius ja Protector ovat onnistuneet pitämään musiikkinsa omalla tavallaan tuoreena. Mikähän mahtaa olla se taika tämän takana?
– Yksi pääsyistä miksi Summoning on pysynyt tuoreena 13 vuoden ajan on se fakta, että teemme musiikkia myös muille projekteille. Sileniuksella on oma militanttinen industrial-projektinsa Kreuzweg Ost ja minulla on minun klassisen musiikin inspiroima melankolinen yhtyeeni Die Verbannten Kinder Evas sekä synkän futuristinen Ice Age. Aina sen jälkeen kun olemme saaneet levyn valmiiksi, aloitan jonkin muista projekteistani ja luon musiikkia aivan erilaisella tavalla. Käytän erilaisia harmonioita, rytmejä ja soundeja jotta pääsen sisään taas uuteen tyyliin. Tämän jälkeen seuraa taas jokin muu projekti ennen kuin Summoningin äärelle voi taas palata. Näin se on minulle jälleen jotain uutta ja jännittävää, aivan kuin yhtye olisi syntynyt uudestaan, miettii Protector keinoja rutiinien välttämiseksi.
Näillä eväillä on hyvä välttää musikaalisten näkökulmien rajoittamista, mikä tarkoittaa myös sitä, ettei Summoningin vuosien varrella tutuksi tulleeseen ilmeeseen ole tarvinnut puuttua.
– Se on varma, ettemme koskaan tule käyttämään Summoningia hyväksemme toteuttaaksemme jotain hämäriä musikaalisia perversioita. Jos haluamme kuvata jotain tunteita musiikilla, mitkä eivät kuitenkaan sovi Summoningille niin toteutamme ne jonkin toisen projektin kautta. Omituisten vaikutteiden sekoittaminen Summoningiin loisi vain jotain pseudo-originellia, mikä olisi epäreilua kuuntelijoille. Eli toisin sanoen: jos levyn kannessa lukee Summoning niin se silloin tarkoittaa sen sisältävän tuttua ja turvallista tavaraa, eikä mitään muuta, Protector naurahtaa.
Itävaltalaiskaksikon puheista on helppo päätellä, että taiteellinen vapaus merkitsee heille paljon. Sileniuksella ja Protectorilla on vapaat kädet musikaalisten ambitioidensa toteuttamiseen, mikä mahdollistaa kokonaisuuden pysymisen rakkaana harrastuksena.
– Taiteellinen vapaus on meille perustavanlaatuinen vaatimus. Kymmenen vuoden työskentelemisen jälkeen tiedämme tasan tarkkaan miltä Summoningin tulisi kuulostaa ja miltä yhtyeen visuaalisen puolen tulee näyttää. Viime vuosina levy-yhtiömme Napalm Records on kasvanut isommaksi ja isommaksi, joten he ovat tämän saattelemana yrittäneet neuvoa meitä miten saisimme enemmän levyjä myydyksi. Onneksemme olemme aina pystyneet keskustelemaan heidän kanssaan asioista, eikä meidän ole tarvinnut taipua kompromisseihin. Jos näin olisi käynyt Summoning olisi kuollut jo monta vuotta sitten. Joten olen tästä heille hyvin kiitollinen, vaikka tiedän, että olemme oikeassa – kiitos vankan fanikantamme, kertoo Silenius.
– Onneksi en ole koskaan kärsinyt musikaalisen vapauden puutteesta. Musiikki on todellakin rakkain harrastuksemme, eikä suinkaan mikään leipätyö. Emme elä musiikista, vaan tavallisista päivätöistämme, joten meillä ei ole mitään tarvetta tavoitella kaupallista menestystä. Voisin toki luoda musiikkia jonkun toisen valvovan silmän alla, jopa jonkinlaista typerää MTV-tasoista tanssilattia-meininkiä, mutta silloin kyseessä olisi työ, eikä suinkaan nautinto. Ja koska minulla on jo työpaikka, ei tällaiselle ole tarvetta, Protector hymähtää.
TOLKIENIN MUSTAT VISIOT
Summoning on orkesteri, jonka sanoituksellinen konsepti on varmasti tuttu jokaiselle metallin alakenttiä vähänkään seuraaville. Todetaan nyt kuitenkin ummikoille lyhyesti, että lyriikoissaan tämä yhtye matkustaa syvälle Tolkienin luomaan Keski-maahan, etenkin sen pimeään puoleen, vaikka vieraillakin vesillä on silloin tällöin pyörähdetty. Oath Bound käsittelee jälleen tätä tuttua tematiikkaa.
– Oath Boundin sanoitukset seuraavat jälleen Silmarillion-kirjaa. Kappaleemme sisältävät tarinoita Noldoreista ja heidän matkastaan taisteluun Morgothia vastaan. Paneudumme erityisesti itse Morgothiin ja hänen ajatuksiinsa Keski-maan valloittamisesta, kun taas osa biiseistä pukee sanoiksi Beleriadin ja kuningas Thingolin valtakunnat. Uutukainen sisältää myös tuntemattomien kirjoittajien sotarunoja, jotka sopivat täydellisesti konseptiin. Mielestäni hienointa on kuitenkin Mordorin omalla mustalla kielellä laulettu kappale, jonka eräs ystävämme kirjoitti meille. Tämä onkin levyn ainoa kappale, joka suoranaisesti viitaa Taruun sormusten herrasta, Silenius summaa.
Tämä örkkien kielellä laulettu kappale, Mirdautas Vras, on todellakin yksi levyn huippuhetkistä. Tarina itse biisin takana on synkästä ilmapiiristään huolimatta hyvin valaiseva.
– Sain spontaanin idean, että olisi hienoa laulaa yksi biisi jollain Tolkienin kehittämistä kielistä. Meille luonnollista tietenkin oli valita Mordorin oma kieli, joka sopi tunnelmaltaan täydellisesti yhteen kirjoittamistamme kappaleista. Totta puhuakseni en kuitenkaan ole koskaan opetellut näitä kieliä erityisen syvällisesti, että olisin kyennyt kirjoittamaan sanoitukset itse. Pyysin sitten ystävältäni, joka ylläpitää internetin Summoning-foorumia (http://p087.ezboard.com/bsummoning -toim. huom.). Hän vastasi yrittävänsä, vaikka se olikin hyvin vaikeaa, sillä onhan tämä kieli keskeneräinen. Hän teki kuitenkin parhaansa ja kirjoitti lyriikat, jotka kertovat Morgothin tavoitteesta vallata koko Keski-maa, niin suvereenisti, että jopa itse Manwe kumartaisi hänen edessään. Mirdautas Vrasin englanninkielinen käännös olisi ”It is a good day to kill”. Tämä on levyn ainoa biisi, jolla ei ole lainkaan kitaroita, mikä heijastaa Lost Tales –minillä ollutta soundtrack-tunnelmaa, kertoilee Silenius kappaleen taustoista.
Summoning on todellakin herättänyt Tolkienin luomien seikkailujen pimeät puolet henkiin musiikissaan, mutta mistähän on mahtanut syntyä alkuperäinen innostus näihin raadollisiin aihepiireihin.
– Emme paneudu lyyrisesti pelkästään Tolkienin tarinoiden pimeisiin polkuihin, vaikka neljä ensimmäistä julkaisuamme näihin hyvin pitkälti keskittyivätkin. Näiden jälkeen kappalerakenteemme kasvoivat marssien ja hymnien suuntaan, joten olemme alkaneet ottamaan vaikutteita myös niin sanotulta ”sankareiden puolelta” luodaksemme konseptiin hivenen variaatioita. Toisekseen musiikkimme on kasvanut black metal –fonetiikasta avoimempaan suuntaan, joka yhdistelee paljon erilaisia inspiraation kohteita aina klassiseen tyyliin toteutetuista soundtrackeista marssimusiikkiin ja jopa industrial-vaikutteisiin, Silenius pohtii.
– En tiedä mistä melankolinen fiilis musiikkiimme sitten kuitenkaan lopulta syntyy. Emme koskaan ajattele miksi kuulostamme tältä, emmekä koskaan istu tietokoneen edessä miettimässä, että ”tästä kappaleesta täytyy tulla jyräävän voimakas kokemus”, itsestään se vain tulee, Protector lisää.
Taru sormusten herrasta tai muut Keski-maahan liittyvät tarinat eivät ole mitenkään outo tai syrjitty aihepiiri metallimusiikin keskuudessa. Ilmiselvinä alan fanaatikkoina Sileniuksella ja Protectorilla on varmasti omat mielipiteensä tähän lähes trendinomaiseen ilmiöön. Suurin kysymys tietysti kuuluukin, että voisivatko Tolkienin tarinat menettää merkityksensä jos niiden konsepteja käytettäisiin liiaksi?
– Ollakseni täysin rehellinen en usko, että maailmassa olisi liikaa bändejä, jotka ovat teemoiltaan suoraan linkitettyjä Tolkieniin. Oma lukunsa ovat bändit, jotka ovat valinneet nimensä Tolkienin luomusten mukaan, kuten esimerkiksi Gorgoroth, Isengard tai Burzum. Mitään muuta tekemistä näillä orkestereilla ei tämän maailman kanssa ole, vaikka muutama on aiheita kappaleissaan joskus sivunnutkin. Vain pari bändiä on laajemmalta omistautunut Tolkienille useamman vuoden ajan, kuten Blind Guardian. Näin yleisesti ajateltuna tämä fantasian genre vain sopii niin hienosti yhteen metallin kanssa, joten en voi nähdä sen johtavan minkäänlaiseen inflaatioon scenen sisällä. Ainoa asia mistä oikeastaan huolestun on se, että moni bändi nimeää kappaleitaan Tolkienin mukaan, mutta ei kuitenkaan osaa luoda sellaista musiikkia mikä tunnelmaltaan viittaisi Keski-maahan. Mielestäni Keski-maan kääntäminen säveliksi vaatii hymnien ja marssimusiikin tietynlaista sekoittamista, enkä usko että mikään muu bändi heijastaa tätä yhtä hyvin kuin me. Lopputulos onkin se, että koska emme löydä sellaista musiikkia mitä haluaisimme kuunnella, meidän täytyy tehdä sitä itse, kertoo Silenius näkemyksistään.
Joidenkin ihmisten mielestä metallimusiikilla ei ole mitään tekemistä Tolkienin kanssa ja, että hänen tarinansa tulisi nähdä aivan erilaisin silmin. Silenius tiedostaa ja kunnioittaa näitä mielipiteitä, vaikka ne eivät häntä kiinnostakaan.
– Miksi pitäisi? Jokainen on vapaa luomaan omat tulkintansa Tolkienin maailmasta, hän kiteyttää.
Kansitaiteilla on oma tärkeä osansa Summoningin kunnianosoituksella tätä maailmankuulua brittiherraa kohtaan. Oath Bound jatkaa orkesterin vanhoilta julkaisuilta tuttua maisemakuvaus-tyyliä, mutta mitähän kuva mahtaa tällä kertaa edustaa?
– Ensinnäkin pidämme vanhanaikaisista kansi-layouteista. Vihaamme näitä nykyaikaisia tietokonein luotuja moderneja ja trendikkäitä kansikyhäelmiä, joita niin monet uudet bändit harrastavat. Vihaamme myös tätä niin sanottua ”airbrush-fantasia-kansityyliä”. Olemme itse vanhanaikaisia ja nautimme vanhoista maisemakuvista, jotka pitävät sisällään tietynlaista kurinalaisuutta. Ne eivät mene liiallisiin yksityiskohtiin, vaan jättävät katsojalle varaa muodostaa omia mielikuviaan aiheesta. Tästä Oath Boundissakin on kysymys. Maailmassa on vain muutama bändi, jotka pystyvät pitämään kiinni tästä visuaalisesta estetiikasta, kuten Falkenbach, Doomsword, Candlemass tai jo edesmennyt Bathory, sanailee Silenius.
– Meille kansilehdet ovat hyvin tärkeitä, jopa tärkeämpiä kuin sanoitukset, jotka ovat varsinaisesti vain lainassa muilta, eivätkä näin ollen ole osa itse luomisprosessia. Haluamme esittää kappaleiden tunnelmat kuvin, joka onnistuu vain vanhanaikaisin öljymaalauksin, komppaa Protector.
KAUPALLISUUDEN DEMONIT
Näinä hektisinä muutoksen aikoina on tärkeää, että jotkin asiat pysyvät samoina vuodesta toiseen. Summoning on matkansa varrella kokenut vaihdoksen black metal –elementeistä nykyiseen fantasiapainotteiseen ilmaisuun. Muuten orkesteri on pysynyt varsin uskollisena tyylilleen, mikä onkin fanikannan mielestä hyvin kiitettävä seikka.
– Ensinnäkin kyse on vain sellaisen musiikin luomisesta mistä itsekin nauttii suunnattomasti, joten minulle on täysin merkityksetöntä jos joku väittää meitä kaavoihimme kangistuneiksi. Olemme saaneet näitä syytöksiä osaksemme paljon vuosien varrella, erityisesti lehdistön taholta. Voihan asian ajatella niinkin, että olisimme medialle mielenkiintoisempi kohde jos tekisimme jokaisella levyllä jotain uutta sen saman vanhan toistamisen sijaan. Emme kuitenkaan tavoittele mitään tällaista. Toisella puolella aitaa näen paljon bändejä, jotka haluavat kehittyä eteenpäin mutta saavuttavat vain tuloksia joita kukaan ei ymmärrä. Tietysti haluaisin, että ihmiset pitäisivät musiikistamme, mutta jos eivät, niin se on heidän tappionsa. Ainakin me olemme rehellisiä itsellemme, Silenius kertoo.
– Kuten aiemminkin jo mainitsin meidän toiset projektimme ovat pääsyy tähän. Jos meillä ei olisi mahdollisuuksia ilmaista itseämme ja muita puoliamme toisten bändien kautta olisimme varmasti tuoneet nuo elementit esille Summoningissa, josta olisi näin tullut idioottimainen crossover-sekoilu, lisää Protector
Summoningia pidetään tietyillä tasoilla black metal –orkesterina, johtuen osittain yhtyeen menneisyydestä tällä taiteen saralla. Toisekseen tätä luokittelua on käytetty myös levymainostuksen yhteydessä. Silenius kuitenkin sanoutuu irti tästä genrestä ja ajattelutavasta.
– Aloitimme black metal –bändinä ja noihin aikoihin halusin Summoningin edustavan kaikkea tätä satanismeineen ja negatiivisine ulkokuorineen. Vuosien saatossa olen kuitenkin kasvanut ulos tuosta ajatusmaailmasta, vaikka rakastankin yhä tuota musiikkia. En kuitenkaan välitä hittojakaan sen ympärillä pyörivästä imagosta.
– Emme todellakaan ole enää black metal –bändi, liian paljon koskettimia ja rumpukoneita. Olemme kuitenkin mielestäni musikaalisesti lähempänä black metallia kuin mitään muuta genreä. Musiikin pääelementit pitävät yllä yhteyttä BM:iin, erityisesti Sileniuksen tyyli laulaa ja korkeammalta kirskuvat kitarat. Oath boundilla tämä tulee entistä paremmin esille, sillä kielisoittimista on tullut aiempaa dominoivampia, kertoo Protector.
Ei käy kieltäminen Summoningin musiikista löytyvää black metal –tunnelmaa, vaikka se pitääkin sisällään kosketinmelodioiden kirosanomaa. Ehkäpä kyse on todellakin instrumenttien käyttötavoista, kuin itse varsinaisista soittimista.
– Minusta on hämmästyttävää kuinka moni black metal –ihminen oikeastaan pitää meidän meiningistämme. Normaalisti nämä heput tahtovat kuunnella vain tätä rankempaa osastoa Dark Thronen tai Gorgorothin tyyliin ja joiden mielestä syntikat ovat suoraan verrannollisia homoseksuaalisuuteen. Noh, meidän musiikissamme on varmaan sitten jotain epähomoa, tai jotain muuta oleellista, että vähän kovemmatkin jannut pystyvät sitä kuuntelemaan. Ehkä se jotenkin liittyy myös siihen, että toimin aikoinani Abigorin laulajana, millä taas oli vahvat suhteet Absurdiin. Se on varmaan yksi niistä syistä miksi me olemme aitoja ja hyväksyttyjä tyttömäisten homojen sijaan, Silenius naureskelee.
Metallimusiikki on näinä päivinä kasvanut massiiviseksi trendi- ja mediasirkukseksi, ainakin melkein. Kauhusta ja hirviöistä on tullut Euroviisukelpoista kaikenikäisten viihdettä, jolle voi hyväntahtoisesti naurahdella, sillä eihän se ole oikeaa – saati uskottavaa. Sileniusta ei tämä metallin kaupallistuminen kosketa erityisemmin, vaikka hän alan työntekijä onkin.
– Teen hommia levykaupassa, joten tiedän luonnollisesti kaikki uudet bändit nimiltä ja levynkansilta, genrestä riippumatta. Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan ole aiheesta muuten lainkaan kiinnostunut, joten en osaa sanoa yhtään metallin uusista trendeistä tai sen yleisestä kehityssuunnasta.
– En kuitenkaan pidä tätä kaupallistumista mitenkään erityisen huonona asiana, kunhan bändi itse vain uskoo siihen mitä se tekee. Tai he eivät tee itsestään tyhjäpäisiä klovneja muilla tavoin. Muutenkin ajatus kaupallistumisesta on hankala, sillä se pitää sisällään niin paljon erilaisia näkökantoja. Jos vertaan Summoningia johonkin toiseen metallibändiin joka ei koskaan keikkaile, niin heihin verrattuna me olemme varmaan hyvinkin kaupallisia. Toisaalta myyntilukumme ovat huomattavan alhaisia verrattuina sellaisiin yhtyeisiin, jotka keikkailevat jatkuvasti. Toinen pointti on myös se, että käytämme musiikissamme hyvin paljon erilaisia melodioita. Tämä varmasti tarkoittaa kaupallistumista monen niin sanotun rankemman metallistin mieleen. Monet kappaleistamme ovat kuitenkin lähes kymmenen minuuttisia järkäleitä, mikä on täysin epäkaupallista musiikkiteollisuuden sääntökirjojen mukaan, Silenius pohtii.
– Minusta kaupallisuutta voi ajatella kahdesta suunnasta. Markkinoinnin puolelta – mikä yksinkertaisesti tarkoittaa myyntilukuja, ja ideologiselta puolelta – joka sitten on sitä kuinka paljon musiikkia muokataan valtavirran tarpeita vastaamaan. Ideologiselta puolelta katseltuna en näe Summoningia lainkaan kaupallisena yhtyeenä, koska me emme ole koskaan välittäneet valtavirran yleisestä mielipiteestä. Jos haluaisimme miellyttää tätä valtavaa virtaa käyttäisimme jälleen esimerkiksi oikeita rumpuja, tekisimme paljon keikkoja ympäri maailman ja korvaisimme syntikat ”oikeilla instrumenteilla” tai orkesterilla. Nämä asiat veisivät Summoningilta sielun ja identiteetin mennessään, Protector pohtii.
Entäpä sitten tämä pahuuden katoaminen metallista? Pikkuhiljaa jopa kirkon kaltaiset laitokset ovat alkaneet kommentoimaan, että ehkäpä se heavy metalli ei olekaan Saatanan yli-infernaalinen ja tuomiontäytteinen työkalu. Protector ja Silenius tuntuvat kuitenkin olevan varsin välinpitämättömiä tämänkin asian suhteen.
– En ole koskaan ajatellut, että metalli olisi mitenkään pahaa tai ilkeää, saati erityisen infernaalista. Se on vain puhdasta viihdettä suurille massoille. Verrataanpa nyt vaikka Mardukia, jota monet black metal –fanipojat pitävät erityisen pahana orkesterina, power noise –keikkaan, joka koostuisi bändeistä kuten Genocide Organ tai Rasthof Dachau. Tuolla näkisit miten Marduk on vain hauskaa bailumusiikkia lastentarhoille, Silenius tylyttää.
– Minusta puhe metallin pahuudesta alkaa olla suoraan sanottuna tylsä. Tuskin kukaan ottaa enää yhtään wannabe-pahista tosissaan. He kaikki ovat olevinaan niin pahoja, mutta lopulta vain päätyvät kännissä johonkin metallibaariin pitämään hauskaa ja nauttimaan olostaan, tuhahtaa Protector.
PIENEN RISKIN BÄNDI
Tätä haastattelua kirjoittaessani ämyreistäni pauhaa klassinen Dol Guldur –albumi, tarkemmin sanottuna sen henkilökohtainen huippuhetki Khazad Dúm. Nämä ovat säveliä, joiden luokse tämä toimittaja palaa takaisin aika ajoin kyllästymättä. Mutta mikähän mahtaa olla itse orkesterin laita; maistuuko vanha suola vielä tuoreen makoisalta vai kenties eltaantuneen homeiselta. Entä mitenkähän miekkoset mahtavat suhtautua siihen, että nykypäivänä vielä moni haluaisi nähdä Summoningin luovan nämä teokset uudelleen.
– Meille olisi mahdotonta luoda musiikkia mikä kuulostaisi täysin Dol Guldurilta tai Strongholdilta. Tuon vähän sama kun kysyisit Slayeriä tekemään Reign in Bloodin uudestaan tai Metallicalta uutta Master of Puppetsia. Ei itseään voi tai tarvitse kopioida, vaikka pysyykin vanhan konseptin sisällä, Silenius heittää.
– Vanhat levymme kuulostavat yhä vieläkin hyviltä, mutta minulla ei ole mitään kiinnostusta työskennellä samalla tavalla kuin noihin aikoihin. Lopputuloksista kuulee rahan ja laitteiston puutteen, koska saimme studiolta vain kolme päivää nauhoittamiseen ja miksaamiseen. Täten levyjen soundeja ei oikein voinut kontrolloida ja kaikki oli pitkälti sattumanvaraisten arvailujen varassa. Mielestäni vanhojen levyjemme kokonaisuudet ovat liian epätarkkoja. Toki ymmärrän niitä ihmisiä, jotka pitävät enemmän näistä epätarkoista tunnelmista, jotka olivat sen aikaisen kaaoksen tuottamia. Jotkin ihmiset arvostavat tällaista spontaanimpaa biisintekoprosessia, mutta me emme halua palata tuohon aikaan enää koskaan. Se olisi vähän kuin yrittäisi palata takaisin vauvan tasolle, vaikka osaakin kävellä jo ihan hyvin. Se olisi yksinkertaisesti vain typerää, sanoo Protector.
Jotenkin tuntuu, että Silenius ja Protector keskittyvät puheissaan lähinnä menneen negatiivisiin puoliin. Kait matkan varrelle on jotain positiivistakin mahtunut?
– Tokihan siellä on paljon hyvääkin. Erityisesti pidän Minas Morgulista, sillä se on tyylimme kivijalka. Rakastan myös Let Mortal Heroes Sing Your Fame –albumia sen mahtavan soundtrack-ilmapiirin ansioista. Tiedän kuitenkin, että fanimme pitävät eniten juuri Dol Guldurista ja Stronholdista, mitä arvostan. En kuitenkaan muista mitään erityisen hienoja hetkiä bändimme historiasta. Kuvittelen sen johtuvan siitä ettemme ole koskaan soittaneet livenä tai olleet juuri kosketuksissa kuulijakuntaamme. Tavallaan voisin sanoa, että Summoning on ollut minulle vain työtä, ei sen enempää eikä yhtään sen vähempää. On kuitenkin totta, että tavallaan nämä huonot hetket ovat jääneet päällimmäisenä mieleen. Pahinta on varmasti ollut tämä pitkä tauko mikä edelsi Oath Boundia. Toisekseen minun on nykyään hyvin vaikea rentoutua musiikintekoon samoin kuin aloittaessamme, sillä stressaannun siitä mitä ihmiset tulevat ajattelemaan levystä. Mitä enemmän levyjä artistilla on pohjalla, sen kovemmat odotukset faneilla on, kertoo Silenius.
– Hetkinen, muistan sittenkin yhden todella hienon hetken matkamme varrelta. Todellinen suosikkini! Tämä tapahtui silloin kun potkimme rumpalimme Trifixionin pois bändistä. Se likainen persereikä, tämä paskiainen, hän jatkaa naurahtaen.
– Tiedän, että tämä vastaus on tylsä, mutta minulle uusin levy on aina se uran hienoin hetki. Jos joskus julkaisisin jotain mitä en pitäisi edeltäjäänsä parempana niin en voisi kuin kysellä itseltäni miksen antanut soundin kulkea tietyllä tavalla eteenpäin. Uusin albumi on kuitenkin kuvaelma minun tämänhetkisestä musiikkimaustani, joten senkin vuoksi siitä muodostuu suosikkihetkeni, kertoo Protector.
Trifixion-pseudonyymin takaa löytynyt rumpalin onkin ollut ainoa ns. ylimääräinen jäsen Summoningin historiassa. Nykypäivänä lehdet täyttyvät artistien lausunnoista koskien bändin jäsenten välisiä riitoja ja tappeluita. Silenius ja Protector kuitenkin vaikuttavat tulevan erittäin hyvin keskenään toimeen.
– Tärkeintä bändin sisäisissä suhteissa on mielestäni se, että kommunikaatio on kunnossa. Me keskustelemme keskenämme usein, muttemme kuitenkaan käy toistemme hermoille. Meidän suhteemme on ollut helppo myös siksi, ettei musiikin perusytimeen ole tullut muutoksia. Näin ollen meidän ei ole koskaan tarvinnut keskustella siitä, että miltä hyvä Summoning-kappale kuulostaa. Niin helppoa se on, Silenius heittää.
– En voi kuin täysin kompata Sileniusta. Emme vain käy toistemme hermoille, osaksi myös siksi, ettemme keikkaile. Emme koskaan voisi edes harkita kolmannen jäsenen ottamista takaisin bändiin. Se tietäisi vain lisää turhia kompromisseja, mikä tietäisi vain huonompia ja hitaammin syntyviä lopputuloksia, kieltää Protector mahdollisuuden kysymättäkin.
Summoning on päättänyt tulevaisuudessakin jatkaa Napalm Recordsin leivissä, mikä tietää herkkua myös meille, sillä Summoningia on täten luvassa vielä muutaman albumin verran. Tämän täytyy myös tarkoittaa sitä, että yhtye on ollut varsin tyytyväinen levy-yhtiönsä toimintaan.
– Se on kaikki aiemminkin mainostamani taiteellisen vapauden ansiota. Toki jokaisen nauhoitussession jälkeen Napalmin tyypit valittavat niistä ja näistä, yleensä soundeista. Kuuntelemme toki mitä heillä on sanottavanaan, mutta muutamme jotain vain jos olemme asiasta yhtä mieltä. Joskus he huomaavat sellaisia asioita joihin emme ole itse kiinnittäneet sen kummempaa huomiota. Tämä pätee niin musiikkiin kuin levynkansiin. Emme ole erityisen suuri riski Napalmille, koska toimimme pienillä budjeteilla emmekä tuhlaa kuukausikaupalla kallista studioaikaa. Toimimme omissa pienissä puitteissamme, eikä meillä silti ole vaikeuksia toteuttaa omia ideoitamme, Protector pohtii.
Näin alkaa matkamme Sileniuksen ja Protectorin pään sisälle päättymään. Yhtä sun toista on opittu, vaikka paljon jäi varmasti sanomattakin. Niihin asioihin on hyvä palata taas seuraavan albumin yhteydessä, jonka valmistumiseen ei toivottavasti mene yhtä kauan. Jonkinlaista herkkua on nälkäisille massoille tarjolla jo ensi vuonna.
– Seuraavaksi julkaisemme mini CD:n, joka tulee sisältämään Oath Boundilta pois jääneen kappaleen, yhden tai kaksi täysin uutta kappaletta sekä uusia versioita vanhemmista veisuista. Kaikkea ei kuitenkaan ole suunniteltu vielä ihan pilkulleen. Ensin aion kuitenkin saada julki pitkään viivästyneen Die Verbannten Kinder Evas –albumin, johon viimein löysin laulajaksi erään kreikkalaisen naisen. Hän kävi täällä Wienissä nauhoituksissa juuri viikko sitten. Olen myös aloittanut uusien Ice Age –kappaleiden työstämisen jonka jälkeen on jälleen Summoningin vuoro!, Protector lopettaa.
Summoning – Oath Bound – Biisi biisiltä.
Taistelupari Silenius-Protectorin lyhyet näkemykset Oath Bound –albumin kappalemateriaalista.
1. Bauglir
Protector:
Alun perin ei ollut selvää, että tästä tulisi intro. Silenius soitti hieman torvia koskettimilla ja minä lisäsin siihen päälle huilun. Sitten kuitenkin vaihdoimme osia niin, että huilut lähtivät käyntiin ennen torvia. Kun tämä biisin osanen lopulta valmistui, ajattelimme ettei siihen sopisi lisätä toista osaa ollenkaan. Täten tästä sitten tuli intro.
2. Across the Streaming Tide
Protector:
Tästä kappaleesta on kasvanut suosikkini. Olen erittäin tyytyväinen tämän biisin kitaroihin ja yleiseen vallitsevaan fantasia-tunnelmaan. Tämä oli viimeinen biisi, jonka teimme tätä levyä varten. Silenius ei itse asiassa ollut varma tämän kappaleen hyvyydestä. Työstimme sitä silti eteenpäin, kunnes olimme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen.
3. Mirdautas Vras
Protector:
Tämä biisi on laulettu Mordorin kielellä. Ystävämme käänsi sanoitukset ja Silenius lauloi ne. Emme käyttäneen tähän kappaleeseen lainkaan kitaroita, lähinnä koska käytimme niin paljon sampleja varsinaisesta Taru sormusten herrasta –elokuvasta. Kitarat olisivat vain pilanneet kappaleen rujon tunnelman. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tästä kappaleesta olisi tulossa hitti Summoning fanien keskuudessa. Omiin suosikkeihini se ei kuitenkaan kuulu.
4. Might and Glory
Protector:
Tähän kappaleeseen lauloimme itse kuoro-osuudet. Se alkaa pelkillä kitaroilla, mikä on ideana Summoningille jotain tuoretta. Normaalistihan meidän biisimme alkavat rummuilla tai koskettimilla, kitaroiden seuratessa vasta kaukana perässä. Pidän kuitenkin uudesta kitarasoundista niin paljon, että halusin sen saavan lisää fokusta levyn kokonaistunnelmasta. Näin ollen kitarat saivat huomattavasti lisää tilaa toimia soolona.
5. Beleriand
Silenius:
Tässä on tietynlaista irlantilaisvaikutteista tunnelmaa ja melodiaa. Mielestäni hieno ja erittäin eeppinen hymni, joka kuvastaa hienosti Tolkienin luomia maisemakuvauksia, yksi henkilökohtaisista suosikeistani.
6. Northward
Silenius:
Tästä rakentui puolestaan sotahymni. Käytimme tuntemattoman tekijän lyyristä sotarunoutta joka heijastaa sotilaiden marssia kohti taistelua ja ajatuksiaan siitä, tulevatko he näkemään huomista. – Paljon traagisia melodioita.
7. Menegroth
Protector:
Oath Boundille ensimmäisenä luotu kappale. Voit kuulla arabialaisia rumpuja, jotka minä soitin omin sormin. Ensimmäistä kertaa sitten Minas Morgulin käytimme oikeita instrumentteja ja mielestäni se sopii hyvin tavallisten Summoning-rytmien sekaan.
8. Land of the Dead
Protector:
Jälleen kerran lauloimme kuoro-osuudet itse. Land of the Deadista on olemassa myös lyhyempi miksaus. Normaalipituushan on 12:45 minuuttia lyhennetyn ollessa vain reilut neljä. Teimme tämän puhtaasti kokoelmakäyttöä varten.
Dream Theater -haastattelu (Julkaistu Miasma-lehdessä 2005)
Ajattelin jatkaa tärkeiden haastatteluiden sarjaa. Oman toimittajantyöni hienoimpia hetkiä oli se kun sain soittaa Dream Theater -orkesterin rumpalille Mike Portnoylle. Kuten moni tietää, niin Mike ei nykyisellään enää soita DT:ssä, vaan bändi on piakoin julkistamassa uuden kannuttelijansa.
Tekstistä huomaa, että kokemuspohjaa haastatteluiden tekoon ei kauheasti vielä ollut. Pohjalla painoi myös ahdistus eräänlaiselle esikuvalleni juttelemisesta. Mike Portnoy on Lars Ulrichin ohella vahvasti syynä siihen miksi aikoinaan tartuin rumpukapuloihin. Mies on pioneeri sarallaan, oli hänen toimistaan tai musiikkiyhteyksistään sitten mitä mieltä tahansa. Haastattelu on julkaistu Miasma-lehdessä vuonna 2005, lehden numero taisi olla #9.
Tekstistä huomaa, että kokemuspohjaa haastatteluiden tekoon ei kauheasti vielä ollut. Pohjalla painoi myös ahdistus eräänlaiselle esikuvalleni juttelemisesta. Mike Portnoy on Lars Ulrichin ohella vahvasti syynä siihen miksi aikoinaan tartuin rumpukapuloihin. Mies on pioneeri sarallaan, oli hänen toimistaan tai musiikkiyhteyksistään sitten mitä mieltä tahansa. Haastattelu on julkaistu Miasma-lehdessä vuonna 2005, lehden numero taisi olla #9.
DREAM THEATER – PROGEMETALLIN BLACK SABBATH
Miasmako japanilainen lehti? Ei ehkä kuitenkaan, vaikka Dream Theaterin rumpuvirtuoosi Mike Portnoy niin vakaasti luulikin. Luulo jäi todennäköisesti päälle, vaikka en mielestäni kuulosta kovin aasialaiselta.
Minulle luvattiin melkoisen pienellä varoitusajalla lyhyt 20 minuutin juttutuokio Turkissa kiertueella olevan Dream Theaterin kanssa, jonne yhteyden pelasivat kristallinkirkkaasti. Hotellihuoneestaan vastannut Portnoy ei ollut omaperäisyyden perikuva vastauksissaan, eikä rajoitettu aikamme antanut periksi erityisen syvälliseen keskusteluun. Mutta minkäs teet, pitää ottaa tilanteesta kaikki mahdollinen kuitenkin irti. Jutustelun alku hämmentää minut melkoisesti, sillä mies aloittaa keskustelun heittämällä ilmaan potpurin japanilaisia kohteliaisuuksia, tai ainakin kuvittelisin niitä sellaisiksi huonolla japaninkielen taidollani. En viitsi alkaa korjaamaan miehen luuloja toisiksi, tyydyn vain toteamaan hiljaa itsekseni, että ehkäpä suomalaisessa nimessä on jotain tiettyä itämaista tuntua amerikkalaiseen korvaan. Vika on tuskin ainakaan korostuksessani.
Tästä pienestä hämmentävyydestä ohitse päästyämme Portnoy aloittaa etelä-eurooppalaisten ihmisten kehumisen. Turkissa on kuulemma todella hienoa ja lämmintä sekä kaikki ovat ystävällisiä. Pakkohan se on uskoa, vaikka en henkilökohtaisesti ole koskaan käynyt missään Ruotsia kauempana. Enemmän minua kuitenkin kiinnostaa meneillään oleva ”An Evening Out With Dream Theater” –kiertue, jolla yhtye soittaa kaksi täyttä puolentoistatunnin settiä iltaa kohden, ilman lämmittelybändejä. Keikat ulottuvat Suomeenkin saakka myöhemmin syksyllä, joten on luonnollista kysyä mitä on odotettavissa.
- Soitamme tosiaan noin kolme tuntia illassa, vaihdellen hiukan paikasta riippuen. Emme varsinaisesti aio yllättää ihmisiä tällä kertaa millään tempauksilla, mutta pidän henkilökohtaisesti huolen siitä, että soitamme kappaleita koko uramme ajalta. Pyrimme vaihtelemaan biisilistoja paikasta riippuen, jotta keikat olisivat kaikille raikas kokemus. Emme halua toistaa samoja juttuja mitä olemme aiemmilla kiertueillamme tehneet, selittää Mike.
TOTAALINEN KONTROLLI LOPPUTULOKSEEN
Dream Theaterin uusi albumi Octavarium ilmestyi Suomessa kauppoihin jokin aikaa sitten ja se onkin saavuttanut positiivista listamenestystä, vaikka yleisesti ottaen tuntuu, että ihmiset löytävät levystä enemmän negatiivista kuin positiivista sanottavaa. En kuitenkaan halua masentaa vasta heränneen kuuloista Portnoyta näillä mielipiteillä, vaan jutustelen mieluummin bändin ahkerasta työtahdista. Edellisestä studiolevystä Train of Thoughtista ei ole ylettömän pitkä aika, saati sitten Live at Budokan -triplasta, joten on hieman yllättävää, että uusi albumikokonaisuus on jo nyt ihmisten käsissä. Mikellä on tähän kysymykseen valmis selitys mielessään.
- Se johtuu kokonaisuudessaan siitä, että vietimme Train of Thoughtin jälkeen tien päällä tavallista vähemmän aikaa. Normaalisti kun olemme kiertämässä kokonaisen vuoden uuden albumin jälkeen, niin tuolla kertaa se kesti vain hiukan yli viisi kuukautta. Octavariumin valmistuminen ei ollut millään tavoin nopeampi kuin esimerkiksi Train of Thoughtin, vaan oikeastaan se oli paljon pitempikestoinen ja syvällisempi kokemus.
- Octavarium valmistui muutenkin eri tavalla kuin Train Of Thought, joka oli meille eräänlainen kokeilu. Biisit olivat silloin jo valmiina ennen studioon astumista, joka toi mielestäni kokonaisuuteen hieman aggressiivisemman tunnun. Tällä kertaa meillä ei kuitenkaan ollut materiaalia valmiina etukäteen. Loimme kaiken musiikin studiossa, joka on meille parempi, koska saamme näin musiikkiin spontaanisuutta ja tuoretta energiaa. Näinhän me teimme myös Six Degrees of Inner Turbulencen ja Scenes from a Memoryn kanssa, se on meille luonnollista ja mukavaa.
Uutuus on jälleen kerran Portnoyn ja Petruccin yhdessä tuottama kokonaisuus, joka on Miken itsensä mielestä paras tapa Dream Theaterille. Hän ei kuitenkaan kiellä etteikö tulevaisuudessa kuultaisi taas ulkopuolista tuotantaa.
- Tämän hetkinen tilanne on meille se kaikkein paras kaava levyntekoon. Minä ja John pidämme huolen luovasta visiosta, mutta me kuitenkin käytämme yhä ulkopuolisia äänittäjiä jotka tuovat hommaan hieman ulkopuolista näkökulmaa. Olemme työskennelleet Doug Oberkircherin kanssa jo vuosikausia, joka äänitti levymme tälläkin kertaa. Luotamme häneen täysin. Miksauksesta puolestaan vastasi mies nimeltään Michael Brauer. Saamme mielestämme molempien maailmoiden parhaat puolet kohdilleen tällä tavoin; ulkopuolisia korvia on lähettyvillä, mutta viimeinen sana on kuitenkin meillä, kertoo Portnoy.
Dream Theateria pidetään monella tavalla progemetallin luojana ja esi-isänä, josta on helppo syyttää omissa kirjoissani maailman parhaisiin levyihin luettavaa Images and Wordsiä.
- Minusta on todella imartelevaa, että olemme saaneet osaksemme näin paljon kunnioitusta ja kiitosta. Olemme todella kiitollisia siitä, että olemme saaneet rakennettua näin mittavan uran, sillä vain muutamalla tämän tyylisuunnan bändillä on ollut mahdollisuudet menestyä yhtä hyvin kuin meillä.
Kuitenkin kaikkea mitä Dream Theater tekee verrataan aina Images and Wordsin erityislaatuiseen mahtavuuteen, eivätkä bändin uudet tuotokset ole saavuttaneet samanlaista kiitosta tai ylistystä kuin tämä ajaton klassikko. Mike on asiasta hitusen harmissaan, vaikka tiedostaakin levyn arvon.
- Jokaiselle hiemankin menestyneellä bändillä tuntuu olevan se yksi levy, johon kaikkia tulevaa loputtomasti verrataan. Metallicalla on Master of Puppetsinsa ja Pink Floydillä Dark Side of the Mooninsa. Se on luonnollista, vaikka pyrimme kuitenkin jokaisella levyllämme kehittymään eteenpäin ja uudistumaan hiukan. Joskus kuitenkin toivoisin, että ihmiset keskittyisivät tähän hetkeen, mutta se on mahdotonta koska en pysty vaikuttamaan ihmisten mieliin, naurahtaa Portnoy.
HUOMIO - OBS - Omaksi hämmennyksekseni joudun tähän toteamaan, että haastishan jostain syystä pätkähtänyt kesken, eikä minulla ole itselläni siitä valmista versiota ollenkaan. Nyt nimittäin harmittaa. Mihinkähän lie jäänyt loppuosa haastiksesta, kokonaisena se on aikanaan toimitukseen varmasti lähtenyt. Liekö syyttäminen huonoja arkistointitaitoja. Ehkä löydän lopun jostain joskus. Ajattelin silti kuitenkin pistää tämän julki tänne, vaikka sitten tynkänä.
Piis
tiistai, 26. huhtikuuta 2011
Jäähyväiset aseille
Laitoin aikani kuluksi sivun ulkoasun uusiksi. Tummaa siitä tuli, ylläri sinänsä. Oma lärvi kruunaa kaiken, komeine viiksineen, joita ei nenäni alla enää valitettavasti ole. Ehkä olisi syytä kasvattaa takaisin?
En ole aiemmin linkittänyt videoita Youtubesta tai muualta, mutta nyt on pakko. Jollain omituisella tavalla tämäkin kappale pysäytti. Satuin törmäämään kappaleen tähän versioon (Kollaa Kestää -yhtyeen versio lienee se tutumpi) istuessani vuokrapakun etupenkillä. Auton hanskalokero oli täynnä ikivanhoja C-kasetteja, joista randomilla nappasin yhden kokoelman. Tämä kappale tuli esiin lähes ensimmäisenä ja toimi melkoisen hyvin katsellessani maisemia matkalla Viitasaarelle.
En ole aiemmin linkittänyt videoita Youtubesta tai muualta, mutta nyt on pakko. Jollain omituisella tavalla tämäkin kappale pysäytti. Satuin törmäämään kappaleen tähän versioon (Kollaa Kestää -yhtyeen versio lienee se tutumpi) istuessani vuokrapakun etupenkillä. Auton hanskalokero oli täynnä ikivanhoja C-kasetteja, joista randomilla nappasin yhden kokoelman. Tämä kappale tuli esiin lähes ensimmäisenä ja toimi melkoisen hyvin katsellessani maisemia matkalla Viitasaarelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

